KUOPION LUONNONTIETEELLINEN MUSEO
     

KUOPION LUONNONTIETEELLINEN MUSEO


Jukka Kauppinen

JA LINTU RISTITTIIN SIRRIPEIPPOSEKSI

Karppas-Matin sirripeippo

Taiteilija Matti Karppanen (1873-1953) Kuopion Haminalahdesta oli tarkka-aistinen luonnon havainnoija, lintumaalari, eläintentäyttäjä ja originelli luonnonystävä. Valppaan silmän lisäksi Karppanen luotti myös kuuloonsa. Häneltä on jäänyt lukuisia muistiinpanoja ja merkintöjä niin vihkoissa, piirroksissa ja maalausten luonnoksissa kuin paperinpalasilla, tupakka-askin kansilla ja kaikenlaisilla pienillä lippusilla – niiden joukossa myös "lintujen kieltä".

Ääni paljasti Karppas-Matille myös Haminalahden korkean kuusen latvaoksissa 8.6.1921 keikkuneen pienen oudon vierailijan, joka osoittautui maallemme uudeksi lintulajiksi. Havainnosta on sekä Matin omia muistiinpanoja että hänen ystävänsä E. W. Suomalaisen kirjoitus Luonnon Ystävä -lehdessä (1922), jonka mukaan Matti arveli kultarinnan "koettavan matkia, tosin huonosti onnistuen, vihreää varpusta, ja tästä alkoi epäilys tulla". Matti oli vihellellen houkutellut luokseen lintuja, mm. vihervarpusia, ja niin tuo omituinen laulajakin tuli lähemmäksi näyttäytymään.

Karppasen omien muistiinpanojen mukaan laulaja oli ääneltään "heikko tirinä".

 

Museolinnuksi

On ollut epäselvää, oliko outo tirinä havaittu 1921 vai jo vuotta aiemmin. Merkinnät Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen pöytäkirjoissa antavat tähän lopullisen vastauksen: museolla pidetyssä kokouksessa 6.10.1921 lehtori K. H. Enwald kertoi taiteilija Karppasen löytäneen sen viime kesänä – siis 1921.

Karppanen oli museokokouksessa 1.12.1921 myös itse kertomassa menneen kesän löydöstä, jolle hän löytäjän oikeudella ehdotti nimeksi sirripeipponen. Kokouspöytäkirjassa on maininta tästä tapauksesta, joka tulkoon esille aikalaiskuvauksena ja dokumenttina, kuinka uusi laji yksimielisesti ristittiin museolla:

"Tait. M. Karppanen kertoi havaintojaan kesällä ampumastaan Serinus serinuksesta. – Rannan ja asuntonsa välisessä metsikössä oli hän kuullut oudon linnun laulamassa korkean kuusen latvassa. Hän arveli, että siellä kultarintakerttu koettaa matkia vihreätä varpusta kuitenkaan onnistumatta. Monena päivänä lintu oli laulanut samaa. Karppasta oli lopulta harmittanut, kun ei saanut nähdä lintua läheltä. Hän koetti matkia sen ääntä ja onnistuikin niin hyvästi, että lintu laskeutui n. 5 m. päähän, mutta pahaksi onneksi sillä tavoin oksan taakse, ettei linnusta näkynyt muuta kuin nokka. Tämän isosta koosta huomasi K. heti, ettei kyseessä ollut Sylvia-laji. Linnun lähtiessä lentoon vilahti selästä keltanen, ehkäpä lintu olisi Serinus hortulanus.

Toisaalta oli kuulunut myös samaa laulua. – Lopulta tait. K. pelkäsi, että lintu loppukesällä lakkaisi laulamasta, ja siksi ampui hän sen korkean kuusen latvasta 26/VI. Tällöin totesi hän linnun Serinus serinukseksi. Ehdotti linnulle sirisevän laulunsa vuoksi suomalaiseksi nimeksi "sirripeipponen". Ja lintu ristittiin sirripeipposeksi."

Sirripeipposesta puhuttiin myös seuraavassa Luonnon Ystäväin kokouksessa todeten, ettei taiteilija Karppanen ollut huolinut maksua täyttämästään ja museolle luovuttamastaan sirripeipposesta. Sen sijaan hänelle päätettiin antaa 200 mk joululahjaksi.

Sirripeipponen oli tuolloin luonteva nimi Karppas-Matin tirisijälle. Tuohon aikaan tiettyjä kahlaajalintuja sanottiin sirriäisiksi eikä nykynimeä sirri ollut varattu muuhun käyttöön. Niinpä lintua ryhdyttiin kutsumaan "virallisesti" kokouksen päätöksen mukaisesti sirripeipposeksi – tämä käy ilmi esimerkiksi Luonnon Ystäväin ja museon painetussa vuosikertomuksessa, jonka alaviitteessä kerrotaan Karppasen antaneen nimen kokouksessa 1.12.1921. Kuitenkin E. W. Suomalainen julkaisi Luonnon Ystävä -lehdessä (1922) havainnon jo keltahempposena, jolla nimellä se esiintyi uudessa Levanderin ja Suomalaisen (1922) Suomen lintujen nimistössä.

Luonnon Ystävät pitivät itsepintaisesti kiinni sirripeipposesta

Runsaat seitsemän vuotta ristimisen jälkeen kokouspöytäkirjoissa puhutaan – uusien linnunnimien vakiinnuttamisyrityksistä huolimatta – edelleen sirripeipposesta, jonka kuvaa ja siivenmittaa toht. I. Hortling Helsingistä oli pyytänyt uuteen lintuteokseensa. Kokouksessa (28.2.1929) oli keskusteltu laajasti sirripeipposen kuvaamisesta ja pöytäkirjassa (14.3.1929) mainitaan valokuvien lähteneen jo toht. Hortlingille (kuvia olivat ottaneet lyseol. Savolainen ja leht. Nederström; lisäksi Nederstöm ilmoitti lahjoittaneensa sirripeippos-valokuvia museon kokoelmiin).

Keltahempoksi

Edellä kuvattu museoyksilö on lajin Serinus serinus (Linne´1758) ensimmäinen edustaja Suomessa ja siitä kertyneet dokumentit kerrostavat sille ainutlaatuista kertomusta: tuntematon eteläinen laulaja harhautui Kuopion Haminalahteen, sattui Karppasen pihapiiriin ja tuli siten havaituksi, tunnistetuksi ja vielä itse nimetyksi. Erityistä merkitystä ja kiinnostavuutta sille tulee dokumentoinnista: se esiintyy Karppasen piirroksissa ja muistiinpanoissa, pöytäkirjoissa, kirjeissä, tieteellisissä aikakauslehdissä, kirjojen sivuilla sekä itse lintu taidokkaasti täytettynä museon luonnonhistoriallisten näytteiden erikoisuutena jo 75 vuoden ajan. Se kertoo myös siitä ajasta, jolloin tieteen nimissä outo tuntematon saattoi joutua olemassaolonsa hiljaiseksi todistajaksi.

Ellei tälle tirinänpitäjälle olisi pian varattu ja virallistettu vieraskielisten esikuvien mukaan keltahempposen nimeä, siitä kenties olisi vakiintunut Karppas-Matin ehdotuksesta Luonnon Ystäväin kokouksessa ristitty sirripeipponen, jonka kimppuun arvattavasti nimistökomitea olisi ennen pitkää käynyt ja korjannut höyhenpuvun kellan mukaan lopulta keltahempoksi perustellen, ettei se ole enempää peippo kuin sirrikään.

Keltahempon tieteellinen nimi Serin serinus tarkoittaa vaaleaa, vahankeltaista. Serin on sen englanninkielinen ja gulhämpling ruotsinkielinen nimi, josta saatuun keltahempposeen ja siitä uudistettuun keltahemppoon meidän on toistaiseksi – "virallisessa puheessa" – tyytyminen.

Edelleen harvinainen laji

Vuoden 1921 haminalahtelaisen jälkeen seuraava keltahemppo havaittiin Suomessa vuonna 1949, Pohjois-Savossa vasta kesällä 1973. Lajin leviämisessä on ollut monta vaihetta: 1950-luvulta on Suomesta kaksi ja 60-luvulta kahdeksan havaintoa, mutta 70-luvulta jo 80 – tällöin todettiin myös ensimmäiset pesinnät maastamme. Tämän jälkeen seurasi alamäki, jolloin tavattiin voimistuneesta lintuhavainnoinnista huolimatta vain muutama yksilö vuotta kohti, viime vuosina kymmenkunta kertaa vuodessa.

(Julkaistu toisenasuisena Siivekäs-lehdessä 2005, 26: 49-50)

 

Luonnontieteellinen museo opastaa
<<

 | 

vaakaviiva

sirripeipponen
ote Matti Karppasen muistikirjasta