KUOPION LUONNONTIETEELLINEN MUSEO
     

KUOPION LUONNONTIETEELLINEN MUSEO

Kokemuksellisuus ja kertomukset – malleja ja käytäntöä

Luova, ongelmien pohdintaan perustuva oppimisprosessi rikastuu kokemuksellisesta ja sosiaalisesta oppimistilanteesta. Pohtivan oivaltamisen reitistö opettaa kyselevään asenteeseen, ei pelkästään saavutettujen ”tutkimustulosten hallintaan”.

Kokemuksellisessa oppimisessa saattavat korostua omakohtaiset havainnot enemmän kuin formaalisen, ”valmiin” tiedon omaksuminen. Siitä huolimatta tavoitteena voi olla relevantin tiedon hakeminen, samoin eteneminen yleispätevän tulkinnan ja merkitysten suuntaan (ks. kertomusteksti ILLANSUUN HETKET).

 

 

Kokemuksellisen havainnoinnin ja pohdinnan oppimiskulttuuriin kuuluu oleellisesti ilmaisu, puhe ja käsitteellistäminen, tiedon ja kokemusten jakaminen.

John Deweyn pohtima kokemuksellisuuden korostus, jota David Kolb on kehitellyt kokemuksellisen oppimisen malliksi, soveltuu monenlaisen ympäristökoulutuksen ja museopedagogiikan perustaksi – myös edellä mainittua kertomusmenetelmää tukemaan. Kokemuksellisen oppimisen mallissa ymmärretään oppijan saavan tietoa prosessissa, joka tapahtuu oppijan ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Kokemuksellisuus voidaan ymmärtää oppimisen, kasvamisen ja kulttuuriin sosiaalistumisen prosessina. Kokemukset vaikuttavat tietoon, tunteeseen ja ymmärrykseen.  

David Kolbin malli kuvaa prosessia, jossa omakohtainen kokemus luo pohjaa reflektoivalle havainnoinnille. Prosessi on monipuolisesti eri aistikanavia, tunteita, mielikuvia ja mielikuvitusta aktivoivaa. Mukana ovat keskeisesti kokijan omat tieto- ja tunnekanavat. Kyky siirtää ja soveltaa opittua uusissa yhteyksissä on tämän prosessin avaintekijä.  

Kolbin prosessimallia on hahmotettu kehämäisenä kuviona, jossa kokemusta prosessoidaan pohdiskelevan havainnoinnin, käsitteellistämisen ja jonkun valitun toimintamuodon avulla. Malli on sovellettavissa monin tavoin myös museokäyntiin: kävijän ja kokijan havainnot museoympäristössä prosessoituvat aikaisempien kokemusten kanssa ja sosiaalisessa yhteydessä ne tulevat keskustelun piiriin uuteen kokemusten horisonttiin samalla myös jäsentyen ja käsitteellistyen. Erityisessä narratiivisessa toimintamuodossa – yhteisten tarinatuokioiden ja keskustelun avulla – kokemukset kohtaavat vuorovaikutuksessa; havainnointi- ja ilmaisukyky saavat harjoitusta, samoin ajattelun ja ymmärtämisen kyky.

On odotettavissa, että tämänkaltaisessa prosessissa käsitys ympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta saavat uusia ulottuvuuksia ja ympäristötietoisuus kasvaa. Samalla kun opimme havainnoimaan ja tarkastelemaan ympäristön ominaisuuksia, kasvamme myös tietoisen kriittisiksi ympäristön tarkkailijoiksi.

Kertomusprosessi voisi edetä suuren kertomuksen tai ”metakertomuksen” sijaan pienten kertomusten kautta, jolloin tapahtumien kulku ei välttämättä todista vain yhtä ainoaa teoriaa, vaikkapa evoluutioteorian tai kilpailuteorian ”käsikirjoitusta”. Luonnon yksittäiset tapahtumat – vaikkapa talvilintujen käyttäytyminen metsässä – eivät aina noudata odotustamme, vaan luonto on myös arvaamaton. Ymmärrämme ja opimme, ettei yksittäiseen tilanteeseen ole välttämättä yhtä oikeaa ratkaisumallia eikä vastausta. Vaihtelevien ja arvaamattomien tilanteiden maailmassa löydämme pohtimalla vaihtoehtoisia ratkaisumalleja käyttäytymisestä ja selviytymisestä luonnossa. Samalla voimme eläytyä eliön olemassaoloon ja elämänkulkuun.   

 

vaakaviiva

Luonto – monta näkökulmaa ja kokemusta, monta kieltä: biologiaa, kotiseututietoa, historiaa, äidinkieltä, estetiikkaa...
<<

 | 

Kokemuksellista oppimista:
Luonnon ja kulttuurin sidos
– esimerkkinä kuikka
>>

vaakaviiva