KUOPION LUONNONTIETEELLINEN MUSEO
     

KUOPION LUONNONTIETEELLINEN MUSEO

Jukka Kauppinen: ILLANSUUN HETKET


Jukka Kauppinen
2006

ILLANSUUN HETKET

hippiainen_OS2.jpgh_m_tiainen_OS2.jpg


Kokoamme lasten kanssa yhteistä kertomusta museon parvella

Kuopion museon lintukokoelmien hoitajana toimineen John Gustafssonin tiaishavainnon innoittamana – kun hän oli nähnyt tammikuussa 1962 hömötiaisen lentävän Puijolla puun taimen alle lumen onkaloon siellä yöpyäkseen – keskustelimme joulun alla 2005 lasten kanssa metsän pikkulintujen selviytymisestä talvisessa metsässä. Mietimme yhdessä erilaisia käyttäytymisen vaihtoehtoja ja kehittelimme yhteistä kertomusta metsästä, illansuun hetkistä, miten hippiäinen ja hömötiainen selviytyvät talvisessa luonnossa.    

- Eläimille on tullut pimeä kylmä aika. Hippiäinen ja hömötiainen vaeltavat puusta puuhun lyhyen päivän ajan, kahden hämärän välitilassa. Mitä ne puista hakevat, ja löytävätkö?

Metsässä etenee myös Jonni-poika Puijon polkua lumessa uppuroiden, kuusimetsän suojassa. On jo hämärää, kun on iltapäivä.

 

Ajatellaan hiljaista metsää

Ajatellaan hiljaista metsää. Puissa ja maassa on pehmeää lunta. Ei kuulu paljon mitään...

Ummistamme silmät ja kuuntelemme hiljaisuutta, kuinka kuuluu vain oma hengitys tai ei paljon mitään
– niin on hiljainen talvi-iltapäivä.

Ummistetamme nyt vähäksi aikaa silmät. Ja kun sitten naksautan sormillani – naks – aivan kuin käpy tippuisi puusta, avataan sitten taas silmät.

Alkaa täydellinen hiljaisuus - - - ja jatkuu. On hiljaista... hiljaista. Sitten  Jonni-poika kulkiessaan alkaa kuulla hentoa ääntä:

Hi-hi, hihihi... hi-hi, hihihi... si-si sisisi,  si-si sisisi... Aivan hento, juuri ja juuri korviin kuuluva ääni. Hippiäinen! Kuusen latvassa touhuileva pienenpieni vaeltaja.

Hi-hi, hihihi... hi-hi, hihihi... Ääni kuuluu metsän pienimmälle linnulle, kuninkaalle. Sitä voi sanoa hyvällä syyllä  metsän kuninkaaksi, kun sillä on päässään kirkkaankeltainen kruunukin.  (Katsomme aivan läheltä oksanpätkää, jonka päähän on täytetty hippiäinen.)

Kovin harvoin hippiäistä näkee läheltä, mutta hento ääni metsässä kuusen latvassa kuuluu:
Hi-hi, hihihi... si-si, sisisi...

Me kaikki voisimme olla pikkuhippiäisiä ja jäljitellä tätä ääntä: hi-hi, hihihi... si-si, sisisi.
Nyt kaikki yhdessä! hi-hi, hihihi, hi-hi, hihihi...

Iso hippiäisparvi etenee museon parvella, välillä lähestyen, sitten etääntyen.

 

Lyhyt päivä, pitkä yö

Pian kuuluu puusta – kuusen alaoksilta – toisenlainen ääni. Kuuluu tii-tii-tii-tii, tii-tii-tii-tiii... ja: tsi-tsi-tsää-tsää... Sitten myös näyttäytyy alaoksilla tuo Tii tii tii, pieni metsän talvinen asukas sekin. 

Hömötiainen!

Yhdessä hippiäinen ja hömötiainen vaeltavat puusta puuhun koko valoisan päivän ajan – hippiäinen latvassa korkealla ja hömötiainen alaoksissa. Mutta mitä ne ovat puista etsimässä? Löytävätkö?

Lapset keksivät runsain mitoin selviytymismahdollisuuksia: On etsittävä pesää ja siemeniä, pikkuelukoita. Oma koti tuli yhdellä tytöllä mieleen hänen kertoessa: Meillä oli pieniä tuhmia eläimiä kotona, vessassa. Niillä oli häntä.

Niin, se hippiäinen ja hömötiainen etsivät ruokaa puiden oksilta. Hippiäiselle kelpaavat pikkuhyönteiset ja hämähäkit... ja se hömötiainen etsii kätköistään puun rungolta kaarnan ja jäkälän alle piilottamiaan siemeniä.

Talvella on kovin lyhyt päivä etsiä ruokaa ja kuitenkin pitäisi täyttää vatsa, että selviäisi tulevan yön yli. Toisinaan meiltä unohtuu, millaista on eläinten elämä luonnossa.

Hömötiainen sanoo tii tii tii ja etenee puusta puuhun yhdessä hippiäisen kanssa. Hippiäinen vastaa sille kuusen latvassa korkealla. Ne pitävät toisiinsa yhteyttä ääntelemällä. On eduksi auttaa myös toveria – on ollut hyvä oppia tällainen tapa yhteiseksi eduksi. 

Mutta kun yhä hämärtyy ja tulee pitkä yö, mihin se hömötiainen sitten menee? Voi tulla kylmäkin yö. Missä se voisi viettää pimeän yön ajan, ettei tulisi kamala kylmyys? Kukaan ei voi tietää selviytymisen kaikkia ratkaisuja, puhumattakaan parhaasta – luonto on monesti kovin arvaamaton.

Missä hömötiainen luonnossa voisi yöpyä?

- Oravanpesässä. Olkipesässä. Kolossa puussa. Maan kolossa. Sinne koloon on tippunut siemeniä. Varastoon.

Lapset siis keksivät myös maassa hangessa yöpymisen (se Gustafssonin tapaus!), vieläpä niin, että ruoka ja maja ovat samassa – mikäpä ollessa sisässä onkalossa!

Sitten selviytymistarina poikkesi taas sisällä kodin suojassa ja turvassa, mutta vaarallisessa tilanteessa. Tyttö ryhtyi kertomaan: Leijona on vaarallinen, vessassa, piilossa. Vessassa asuu iso leijona.
- Mutta nyt ulkona, talvessa... hämärässä metsässä, kun puissa ja maassa on pehmeää lunta...

 

Matka jatkuu

Jonni siellä metsässä ajatteli palata kotiin, mutta kääntyi vielä katsomaan ja sattui näkemään, kuinka hömötiainen laskeutui puusta ja lehahti hankeen puun juuren alle. Todella, se meni sisälle lumen onkaloon maahan, aivan niin kuin äsken keksimme, että hömötiainen voisi paeta yöksi kylmyydeltä lumeen! Hangessa oli hyvin pieni aukko, josta se sukelsi sisään onkaloon. Se ei tullut enää ulos hangesta, vaan pysyi siellä hämärän syventyessä.

Hippiäinen oli mennyt omia menojaan ja hömötiainen jäi siitä nyt jälkeen. Ei kuulunut enää hömötiaisen tii tii tii. Ei kuulunut hippiäisen si si sisi.  Ehkä hippiäinen pysähtyi sekin jo ennen pilkkopimeää ja jäi johonkin puun yläoksalle – ja kun pimeys tuli, se laittoi päänsä siiven alle, vietti yönsä aivan pörröisenä pienenä pallerona, että olisi lämmin.

Matkakumppani hömötiainen lensi lumen sisään, jossa hangen onkalossa on suoja tuulen viimalta ja pakkaselta. Lumen sisässä on paljon lämpimämpää kuin ulkona. Lumi on kuin peitto. Lumen sisällä voisi selviytyä yli kylmän yön taas aamuun.
- Valkoinen peitto.
- Niin, valkoinen peitto... On monta mahdollisuutta yöpyä metsässä. Linnut voivat olla ulkona puun oksan suojassa niin kuin hippiäiset ja hömötiaiset usein. Tintit mielellään yöpyvät hyvässä suojaisessa puunkolossa, johon kylmä tuuli ei käy.
- Tikka koputtaa kolosia.
- Tikka koputtaja koputtaa sellaisia koloja, jossa tiaiset voivat viettää yönsä.

Oliko se hömötiainen koko yön siellä lumikolossa, Jonnia askarrutti. Niinpä hän aamulla kiiruhti paikalle löytäen omat jälkensä lumessa, ja hän sai myös omin silmin todistaa: se hömötiainen tuli ulos lämpimästä lumipeitteestään ja jatkoi matkaansa puusta puuhun.

Suuria metsiä pitäisi olla hippiäiselle ja hömötiaiselle, niin ne löytäisivät riittävästi ruokaa ja koloja puista. Silloin se hömötiainen voi jatkaa virkeänä matkaansa puusta puuhun äännellen mennessään  
tii tii tii, tii ti tii tii... tsi tsi-tsää tsää tsää... ja se hippiäinen hi hi hihi...

Niin, ne linnut metsässä jatkavat matkaansa...